4 Keskiajan Eurooppa

Keskiajan eurooppa

Keskiaika on noin tuhannen vuoden mittainen ajanjakso Länsi-Rooman tuhosta eli 400-luvun lopusta 1400-luvun loppuun. Keskiajan Euroopassa kristinuskolla oli suuri merkitys. Ihmisten elämänpiiri rajoittui yleensä omaan kotikylään. Keskiajalla tehtiin monia merkittäviä keksintöjä ja Eurooppa oli ohittanut muun maailman merenkulku- ja aseteknologiassa. Näiden avulla eurooppalaiset kauppiaat ja merenkulkijat yhdistivät maailman keskiajan lopulla yhdeksi suureksi kauppasuhteiden verkoksi.

Talouden romahdus ja uusi nousu

Keskiajan Eurooppaan syntyi keskusvaltojen sijaan paikallishallintoja ja uusia kaupunkeja perustettiin vain vähän. Euroopasta tuli näin ollen uudelleen vahvasti maatalousyhteiskunta, jossa kaupankäynti romahti. Tämän johdosta rahataloudesta siirryttiin uudelleen vaihdantatalouteen. Väestön määrä laski keskiajan alussa tautien, levottomuuksien, sotien ja kansainvaelluksien johdosta. 600-luvun puolessa välissä väkiluku alkoi kuitenkin taas nousta elinolojen vakiintuessa ja maatalouden kehittyessä. Uusia keksintöjä ja menetelmiä levisi paljon keskiajan Euroopassa. Mm. raudan yleistymisen myötä kehitettiin kääntöaura, joka mahdollisti tehokkaan viljelyn. Hevosia alettiin kengittää, jolloin ne korvasivat härät, sillä ne hevoset olivat härkiä vahvempia ja kestävämpiä. Lisäksi siirryttiin kolmivuoroviljelyyn, jolloin viljely muuttui tehokkaammaksi. Myös ilmaston lämpeneminen suosi maatalouden kasvua.

Feodalismi

Kuninkaan armeija ei enää ehtinyt puolustamaan kaikkia ulkopuolelta tulevia hyökkääjiä vastaan, eikä palkka-armeijan pitoon ollut varaa. Tämän johdosta kuningas siirsi valtaa ja puolustusvelvoitteita paikallisille lääninherroille. Nämä huolehtivat alueensa puolustamisesta ja antoivat tarpeen vaatiessa sotilaita kuninkaan armeijaan. Vastineeksi lääninherrat saivat kerätä veroja alueeltaan. Paikallishallinto siirtyi siis lääninherrojen eli vasallien vastuulle. Tätä keskiajalla vallinnutta järjestelmää kutsutaan feodalismiksi. Lisäksi kirkko omisti osan maa-alueista. Ajan kuluessa lääninherroista ja ritareista muodostui oma suljettu säätynsä: aatelisto.

Lääninherrojen pelloilla työskenteleviltä talonpojilta peritiin veroja ja päivätöitä näiden turvautuessa lääninherroihin tarpeen vaatiessa. Osa talonpojista ajautuikin maaorjuuteen. Maaorjat eivät olleet varsinaisia orjia, sillä heitä ei saanut myydä eikä ostaa. Maaorjat eivät kuitenkaan saaneet muuttaa muualle ilman lääninherran lupaa. Myös talonpojat olivat verovelvollisia ja lääninherran tuomiovallan alaisia. Yhteiskunta jakautuikin säätyihin, jossa ylimpänä oli kuningas ja alimpana porvarit eli kauppiaat ja käsityölaiset, sekä talonpojat ja maaorjat. 

Kartanotalous

Keskiajan kylät muodostuivat lääninherrojen kartanoiden ympärille. Kartanoiden maat oli jaettu kartanonherran suureen tilaan ja talonpoikien vuokraamiin pieniin tiloihin. Vuokra maksettiin työskentelemällä päivät kartanonherran pelloilla. Talonpoikien omat pellot eivät olleet yhtenäisiä, vaan ne oli jaettu pieniin kaistaleisiin, usein useamman pellon alueelle. Tätä järjestelmää kutsutaan sarkajaoksi. Talonpojat työskentelivät pelloillaan yhteistyössä, sillä samaan aikaan pystyttiin viljelemään vain yhtä lajiketta ja kylvötyöt täytyi tehdä samaan aikaan koko pellolla.
Vaikka suurin osa talonpoikien ajasta kului työskennellessä, vuorotellen lääninherrojen pelloilla ja omilla maatilkuillaan, oli rahasta pulaa palkkojen pienuuden takia. Talonpoikaisperheiden ruokavalio koostui lähinnä viljasta valmistetusta puurosta, kasviksista, juustosta ja leivästä sekä vedestä ja viinistä tai oluesta. Lihaan ei varakkaimmillakaan talonpojilla ollut usein varaa, eikä metsästys tai kalastus ollut mahdollista lääninherrojen omistaessa alueensa metsästys- ja kalastusoikeudet.
Naisten ja lapsen tehtävänä oli huolehtia kotitaloustöistä, kotieläimistä ja pienistä kasvimaista. Lapset oppivat töihin leikinomaisesti ja jo 7-vuotiaana heidän oli aika aloittaa työt.
Kaikki maalaisyhteisön jäsenet eivät olleet maanviljelijöitä. Maaseudulla tarvittiin monen muunkin ammatin harjoittajia, kuten seppiä, suutareita, nahkureita ja kattilanpaikkaajia, lisäksi joka kylästä löytyi krouvin ja majatalon yhdistelmä, jossa tavattiin naapureita töiden jälkeen. Kylän keskipiste oli kirkko, jolle maksettiin kymmenysveroa. Pappi huolehti kirkollisten menojen lisäksi lasten opetuksesta ja toimi kirjurina sekä kyläläisten puhemiehenä lääninherralle. 

Sarkajako

Kauppa elpyy

Silloinen omavarainen talous perustui tavaranvaihtoon ja työpalvelukseen, rahaa käytettiin vähän tai ei ollenkaan. 1100-luvulla talous alkoi kuitenkin elpyä ja kauppa kasvaa, jolloin lääninherrat alkoivat vuokraamaan peltojaan talonpojille käteistä rahaa vastaan.
Kun Eurooppa alkoi vaurastua, maataloustuotanto lisääntyä ja väestö kasvaa alkoivat myös kaupungit elpyä. Uusia kaupunkeja perustettiin.
Kaupunkien elpymiseen vaikuttivat myös maataloudesta syntynyt ylijäämä, joka voitiin myydä kaupunkeihin. Toimiva ruokahuolto mahdollisti kaupunkien kasvun. Kun väestö kasvoi, osa maalaisista muutti kaupunkeihin. 
1000-luvun lopulta alkaen myös ristiretket vaikuttivat kaupunkien ja kaupan kasvuun. Ristiretkeilijät halusivat tuoda kotiseuduilleenkin idästä tuotettuja ylellisyystarvikkeita, kuten mausteita ja silkkiä. Aateliset, ylemmät kirkonmiehet ja varakkaat kauppiaat oppivat vaatimaan näitä ylellisyystarvikkeita, jolloin kauppiaat loivat uudelleen aiemmin katkenneet kauppayhteydet Lähi-itään.
Kaupan elpyessä elpyi myös rahatalous. Firenzen kauppatasavalta alkoi 1200-luvun puolivälissä lyödä omaa kultarahaa, floriinia. Siitä tuli koko läntisen kristikunnan kaupan ja rahanvaihdon perusyksikkö, johon muita valuuttoja verrattiin. Rahan myötä kaupankäynti helpottui, koska tavaraa ei tarvinnut enää vaihtaa päittäin, vaan yhdelle asiakkaalle oli mahdollista myydä ja toiselta toimittajalta ostaa tavarat paluumatkaa varten.

Budan kaupunki keskiajalla.

Nälkä vieraana

Maatalouden tuotanto  kasvoi ja maatalousväestö vaurastui 1000-1200-luvuilla. Tulva, kuivuus  tai pakkanen saattoi merkitä nälkäkuolema, sillä ei ollut valtioita jotka olisi toimittanut elintarvikkeita tuhoalueille. Keskiajan armeijoita ei huolettu vaan niiden oletettiin ruokkivan itse itsensä varastamalla elintarvikkeita. Aateliston ja papiston edustajat pitivät maalaisia alempiarvoisina, yksinkertaisempina sekä tavoiltaan karkeina.

Väestö kasvaa yli äyräiden

Väkiluku oli 1000-luvun alusta alkaen kasvanut nopeasti, koska kaikki viljelykelpoinen maa oli jo otettu käyttöön kasvavan väestön elättämiseksi. Väestön kasvaessa keskimääräiset tilakoot muuttuivat pieniksi. Maaseudun asukkaat nälkiintyivät huonoina satovuosina. Euroopassa ei kuoltu nälkään vaan nälän aiheuttamiin sairauksiin. 1300-luvun alussa väestö väheni maapallon ilmaston viilenemisen vuoksi

Perhe ja väestö

Keskiajan perhe oli laajanettu perhe. Avioliitto oli sukujen tai perheiden välinen sopimus. Pojat voivat astua avioliittoon 14- vuotiaana ja tytöt 12- vuotiaana. Vain avioliitossa syntyneillä lapsilla oli oikeus perintöön. Ensimäiseksi syntynyt lapsi peri suurimman osan omaisuudesta. Kirkko ei hyväksynyt ollenkaa ehkäisyä tai aborttia. Naista pidettiin synnytyksen jälkeen syntisenä, kunnes hänet otettiin kirkottamisen jälkeen takaisin seurakuntaan.

Kaupan ja tuotannon kasvu

Suurimmat kaupunkimaiset keskittymät syntyivät Pohjois-Italiaan ja Flanderiin nykyisten Hollannin ja Belgian alueelle.
Kaupungit erikoistuvat omanlaisiinsa tuotteisiin. Varsin pian tuotanto kasvoi niin suureksi, että Flanderin  kauppiaat ryhtyivät  etsimään suurempia markkinoita etelästä. Kauppa ja sen myötä  kaupungistuminen levisivät  Saksan länsiosiin , jonne syntyivät Kölnin kaltaisia merkittäviä kauppakaupunkeja. Pohjois- Saksan  kaupungit, kuten lyypekki, kytkivät Itämeren alueen  laajenevan kansallisvälisen kaupan piirin. Ne muodostivat keskenään hansaliitoiksi kutsutun kauppakaupuniein verkoston,joka ulottui Tanskan salmista Suomenlahden perukoille saakka.Liittoon kuuluminen oli taloudellisesti kannattavaa, sillä jäsenkaupunkien kauppiaat eivät maksaneet lainkaan tulleja.
Tehtat olivat varhaista manufaktuuriteollisuutta.

Pankit ja osakeyhtiöt syntyivät

Pankkeja ja osakeyhtiöitä pidettiin ratkaisuna siihen, että ei enää tarvinnut ottaa mukaansa valtavaa määrää käteistä rahaa, vaan voitiin mennä pankkiiriliikkeen konttoriin Tämän ratkaisun kehittivät Italian kauppakaupunkien varakkaat kauppahuoneet, jotka loivat alkeellisen pankkijärjestelmän
Italian kauppakaupungeissa kehittyi myös varhainen osakeyhtiömalli.
Italiasta kaupankäyntiä helpottavat keksinnöt levisivät muualle Eurooppaan. 1200-1400-luvulla Eurooppaan syntyi pikkuhiljaa uudenlainen, kaupunkeihin sidottu taloudellisen ajattelun malli, jossa voiton tekeminen ja rikastuminen eivät enää olleet syntiä,vaan mielekästä.

Ella, Julia, Salka ja Kia